Enni Rukajärvi Blogi

Enni Rukajärvi

s. 1990, KUUSAMO

Monille olen varmaankin tuttu olympiahopeaa voittaneena lumilautailijana. Mutta se matka, jonka olen vuosien varrella kulkenut lumilautailun ammattilaiseksi, onkin monelle paljon tuntemattomampi. Tässä blogissa avataan omaa taustaani hieman tarkemmin ja tehdään pieniä kurkistuksia niihin hetkiin, jotka ovat mulle olleet mieleenpainuvia, tärkeitä ja eräänlaisia virstanpylväitä lumilautailijan urallani.

Ja koska lumilautailu on tosi visuaalinen laji, niin kirjoitusten lisäksi blogi tulee tarjoamaan paljon laskukuvia, videoita ja pieniä kurkkauksia kotialbumiin uran varrelta.

Instagram @ennirukajärvi Katso kaikki ›

Winter is coming – kisakausi korkattu ja olympialaisia kohti

26.09.2017 − kirjoittanut rukajarvi
Winter is coming – kisakausi korkattu ja olympialaisia kohti

Kun kauden ensimmäinen kisareissu on tehty ja lumilautabägin kanssa on käyty tällä kaudella jo Sveitsissä ja Uudessa-Seelannissa, on pakko todeta, että sieltä se talvi vaan on jälleen tulossa ja hyvä niin!

Kesä meni lepäilyn, lomailun ja peruskunnon kohottamisen merkeissä, jotta jaksaa taas laskea talven täysillä. Tuli käytyä pyöräilemässä, kuntosalilla sekä skeittaamassa, ja jotakin varmaan kertoo kesän fiiliksistä se, että päällimmäisenä mieleen jäi jäätelö. Ei niin justiinsa vaikka hellepäiviä ei ollutkaan ihan liikaa tänä kesänä, kun jäätelöä saa aina 😀

Kesällä kuvioihin tuli myös lisää mahtavia yhteistyökumppaneita. Moni saattoi loppukesästä huomatakin, että tuore sopimus Aito kaurajuoman kanssa sai aika paljon huomiota mediassa. Lisäksi aloitin yhteistyön Vansin kanssa, mistä olen myös tosi fiiliksissä, onhan kyseessä legendaarinen skeittimerkki, joka sopii omaan tyyliinkin ilman mitään kompromisseja.

Saa olla tyytyväinen, että pääsee tekemään yhteistyötä kiinnostavien kumppanien kanssa!

Laskukauden ehdin avata jo Euroopan puolella pikku lämmittelyreissulla Saas Feessä, mutta siellä oli aika vähän lunta ja tosi lämmin niin saatiin vaan muutama hyvä laskupäivä alle. Muutama päivä sitten palasin takaisin Suomeen Uudesta-Seelannista, jossa oli siis kauden ensimmäinen maailman cupin kisa, minkä lisäksi ehdin reissussa tekemään paljon muutakin.

Uusi-Seelanti on perinteisesti ollut se paikka, jossa kausi lähtee käyntiin, vaikka nykyään meininki onkin ehkä vähän muuttunut niin, että aika moni aloittaa kauden Australiasta. Tänä vuonna porukkaa veti kuitenkin Uuteen-Seelantiin tuo maailman cup -kisa, kun se oli osa olympialaisten karsintaa. Itse kyllä tykkään Uudesta-Seelannista ja hyvä fiilis palata sinne, kun paikassa tuntuu jo kotoisalta ja on tosi hienot maisemat. Pari viimeistä vuotta mun Uuden-Seelannin reissut on sisältäneet pääsääntöisesti putskulaskemista, ja niistä reissuista on jäänyt hyvät muistot. Ainut huono puoli Uudessa-Seelannissa on, että sää voi olla välillä tosi epävakainen.

Tälläkin reissulla aluksi oli ihan aurinkoista, jonka jälkeen oli pari viikkoa aika huonoa säätä. Kisan aikaan oli myös aika hankalat olosuhteet, eikä itelläkään ollut hirveästi siinä vaiheessa varmuutta vielä laskemisen suhteen, joten tuli tehtyä vähän tyhmiä virheitäkin eikä kisa sitten mennyt hirveän hyvin tällä kertaa. Ensimmäisellä laskulla kaaduin, kun kantti haukkasi ensimmäisen reilin ja kaaren välissä irtolumeen (mitä ei oo koskaan ennen tapahtunut mulle), ja toisella laskulla meni kaikki ihan hyvin, mutta kämmäsin viimeisen hyppyrin kun yritin bs seiskaa ja jalat antoi vähän periksi nokalla eikä temppu lähtenyt kunnolla pyörimään. Viimeinen hyppyri oli aika haastava, koska se oli aika huonossa kunnossa ja tuulikin vaikutti vauhteihin.

Ja tietenkin jälkiviisaana kisan jälkeen myös tajusin, että jos olisin vaan tehnyt helpomman tempun siitä viimeisestä hyndästä niin olisin päässyt helposti jatkoon, joten se vähän harmitti. Yleensä nimittäin karsinnoissa seuraan aika tarkkaan kisaa että mitä tarvitsee tehdä että pääsee jatkoon, mutta nyt jotenkin en seurannut yhtään kisan kulkua, olin vaan miettinyt laskun minkä halusin tehdä. Mutta kuten sanottu, koska mulla ei ollut hirveästi laskuja takana ennen kisaa, niin otin sen lähinnä harjoituksen kannalta, ja se meni ihan hyvin – olin ensimmäinen meidän hiitistä joka ei päässyt jatkoon, ja lopputuloksissa oma sijoitukseni oli 15.

Kisojen lisäksi ohjelmassa oli aika paljon kaikkea muutakin, käytiin eri paikoissa kattelemassa maisemia, Queenstownissa hengaamassa, skeittaamassa, elokuvissa ja pelaamassa frisbee golfia. Sitten käytiin tyttöjen kanssa yksi päivä laskemassa kunnon vuorilla putskua, kun tuli lunta. Pidensin myös alkuperäistä reissusuunnitelmaa muutamalla päivällä, kun paikallinen suksilaskija Jossi Wells (joka on voittanut mm. X-gamesit) järjesti big air -kutsukisan, johon pääsin mukaan. Vaikka loppupeleissä en ehtinytkään osallistua itse kisaan kun sitä jouduttiin siirtämään päivällä ja mulla lähti jo lento takaisin kotiin päin, niin ehdin kuitenkin mm. hyppäämään benjihypyn, sillä laskemisen lisäksi kisaan kuului muitakin aktiviteetteja. Vaikka laskeminen tietty on matkoilla aina se ensimmäinen prioriteetti, niin aina ei vaan sää tai muut olosuhteet ole sen suhteen suotuisat, joten välillä on kiva päästä kokemaan muitakin uusia hienoja juttuja.

Seuraavaksi olisikin luvassa syksyn toinen reissu Saas Feehen, minkä jälkeen suuntaan kotikeskukseen Rukalle, kun rinteet aukeavat 6. lokakuuta. Sitten onkin luultavasti luvassa reissu Itävaltaan, ja sitten takaisin Rukalle. Joulukuussa olisi mahdollisesti suunta Jenkkeihin Coloradoon, mistä jouluksi kotiin. Tammikuussa onkin perinteinen Laax Openin kisa, ehkä mahdollisesti putskureissu Japaniin ja sitten onkin jo olympialaisten aika. Siihen asti kalenteri on täynnä suunnitelmia, mutta olympialaisten jälkeen tarkemmat reissut ja kisat vielä auki.

Olympialaiset on toki olleet jo jonkin verran mielessä, mutta toistaiseksi olen seurannut aika huvittuneena meininkiä, kun tuntuu että porukka on jo alkanut niistä stressaamaan. Itselle ne on kuitenkin vaan yksi kisa muiden joukossa, eikä tärkeintä mulle lumilautailussa. Siksi yritän vaan antaa vaan koko asian mennä omalla painollaan, ja teen asiat niin kuin ennenkin.

Nyt talvea kohti blogikin taas aktivoituu, ja luvassa on perus kuulumisten lisäksi mm. vähän temppukoulua, gräbisanastoa ja muuta terminologiaa, josta on varmasti hyötyä esim. kisoja seuratessa, jos lumilautailu ei ennestään ole läpikotaisin tuttu laji. Palataan siis aiheeseen myöhemmin, ja nähdään mäessä!

Kun kauden ensimmäinen kisareissu on tehty ja lumilautabägin kanssa on käyty tällä kaudella jo Sveitsissä ja Uudessa-Seelannissa, on pakko todeta, että sieltä se talvi vaan on jälleen tulossa ja hyvä niin!

Kesä meni lepäilyn, lomailun ja peruskunnon kohottamisen merkeissä, jotta jaksaa taas laskea talven täysillä. Tuli käytyä pyöräilemässä, kuntosalilla sekä skeittaamassa, ja jotakin varmaan kertoo kesän fiiliksistä se, että päällimmäisenä mieleen jäi jäätelö. Ei niin justiinsa vaikka hellepäiviä ei ollutkaan ihan liikaa tänä kesänä, kun jäätelöä saa aina 😀

Kesällä kuvioihin tuli myös lisää mahtavia yhteistyökumppaneita. Moni saattoi loppukesästä huomatakin, että tuore sopimus Aito kaurajuoman kanssa sai aika paljon huomiota mediassa. Lisäksi aloitin yhteistyön Vansin kanssa, mistä olen myös tosi fiiliksissä, onhan kyseessä legendaarinen skeittimerkki, joka sopii omaan tyyliinkin ilman mitään kompromisseja.

Saa olla tyytyväinen, että pääsee tekemään yhteistyötä kiinnostavien kumppanien kanssa!

Laskukauden ehdin avata jo Euroopan puolella pikku lämmittelyreissulla Saas Feessä, mutta siellä oli aika vähän lunta ja tosi lämmin niin saatiin vaan muutama hyvä laskupäivä alle. Muutama päivä sitten palasin takaisin Suomeen Uudesta-Seelannista, jossa oli siis kauden ensimmäinen maailman cupin kisa, minkä lisäksi ehdin reissussa tekemään paljon muutakin.

Uusi-Seelanti on perinteisesti ollut se paikka, jossa kausi lähtee käyntiin, vaikka nykyään meininki onkin ehkä vähän muuttunut niin, että aika moni aloittaa kauden Australiasta. Tänä vuonna porukkaa veti kuitenkin Uuteen-Seelantiin tuo maailman cup -kisa, kun se oli osa olympialaisten karsintaa. Itse kyllä tykkään Uudesta-Seelannista ja hyvä fiilis palata sinne, kun paikassa tuntuu jo kotoisalta ja on tosi hienot maisemat. Pari viimeistä vuotta mun Uuden-Seelannin reissut on sisältäneet pääsääntöisesti putskulaskemista, ja niistä reissuista on jäänyt hyvät muistot. Ainut huono puoli Uudessa-Seelannissa on, että sää voi olla välillä tosi epävakainen.

Tälläkin reissulla aluksi oli ihan aurinkoista, jonka jälkeen oli pari viikkoa aika huonoa säätä. Kisan aikaan oli myös aika hankalat olosuhteet, eikä itelläkään ollut hirveästi siinä vaiheessa varmuutta vielä laskemisen suhteen, joten tuli tehtyä vähän tyhmiä virheitäkin eikä kisa sitten mennyt hirveän hyvin tällä kertaa. Ensimmäisellä laskulla kaaduin, kun kantti haukkasi ensimmäisen reilin ja kaaren välissä irtolumeen (mitä ei oo koskaan ennen tapahtunut mulle), ja toisella laskulla meni kaikki ihan hyvin, mutta kämmäsin viimeisen hyppyrin kun yritin bs seiskaa ja jalat antoi vähän periksi nokalla eikä temppu lähtenyt kunnolla pyörimään. Viimeinen hyppyri oli aika haastava, koska se oli aika huonossa kunnossa ja tuulikin vaikutti vauhteihin.

Ja tietenkin jälkiviisaana kisan jälkeen myös tajusin, että jos olisin vaan tehnyt helpomman tempun siitä viimeisestä hyndästä niin olisin päässyt helposti jatkoon, joten se vähän harmitti. Yleensä nimittäin karsinnoissa seuraan aika tarkkaan kisaa että mitä tarvitsee tehdä että pääsee jatkoon, mutta nyt jotenkin en seurannut yhtään kisan kulkua, olin vaan miettinyt laskun minkä halusin tehdä. Mutta kuten sanottu, koska mulla ei ollut hirveästi laskuja takana ennen kisaa, niin otin sen lähinnä harjoituksen kannalta, ja se meni ihan hyvin – olin ensimmäinen meidän hiitistä joka ei päässyt jatkoon, ja lopputuloksissa oma sijoitukseni oli 15.

Kisojen lisäksi ohjelmassa oli aika paljon kaikkea muutakin, käytiin eri paikoissa kattelemassa maisemia, Queenstownissa hengaamassa, skeittaamassa, elokuvissa ja pelaamassa frisbee golfia. Sitten käytiin tyttöjen kanssa yksi päivä laskemassa kunnon vuorilla putskua, kun tuli lunta. Pidensin myös alkuperäistä reissusuunnitelmaa muutamalla päivällä, kun paikallinen suksilaskija Jossi Wells (joka on voittanut mm. X-gamesit) järjesti big air -kutsukisan, johon pääsin mukaan. Vaikka loppupeleissä en ehtinytkään osallistua itse kisaan kun sitä jouduttiin siirtämään päivällä ja mulla lähti jo lento takaisin kotiin päin, niin ehdin kuitenkin mm. hyppäämään benjihypyn, sillä laskemisen lisäksi kisaan kuului muitakin aktiviteetteja. Vaikka laskeminen tietty on matkoilla aina se ensimmäinen prioriteetti, niin aina ei vaan sää tai muut olosuhteet ole sen suhteen suotuisat, joten välillä on kiva päästä kokemaan muitakin uusia hienoja juttuja.

Seuraavaksi olisikin luvassa syksyn toinen reissu Saas Feehen, minkä jälkeen suuntaan kotikeskukseen Rukalle, kun rinteet aukeavat 6. lokakuuta. Sitten onkin luultavasti luvassa reissu Itävaltaan, ja sitten takaisin Rukalle. Joulukuussa olisi mahdollisesti suunta Jenkkeihin Coloradoon, mistä jouluksi kotiin. Tammikuussa onkin perinteinen Laax Openin kisa, ehkä mahdollisesti putskureissu Japaniin ja sitten onkin jo olympialaisten aika. Siihen asti kalenteri on täynnä suunnitelmia, mutta olympialaisten jälkeen tarkemmat reissut ja kisat vielä auki.

Olympialaiset on toki olleet jo jonkin verran mielessä, mutta toistaiseksi olen seurannut aika huvittuneena meininkiä, kun tuntuu että porukka on jo alkanut niistä stressaamaan. Itselle ne on kuitenkin vaan yksi kisa muiden joukossa, eikä tärkeintä mulle lumilautailussa. Siksi yritän vaan antaa vaan koko asian mennä omalla painollaan, ja teen asiat niin kuin ennenkin.

Nyt talvea kohti blogikin taas aktivoituu, ja luvassa on perus kuulumisten lisäksi mm. vähän temppukoulua, gräbisanastoa ja muuta terminologiaa, josta on varmasti hyötyä esim. kisoja seuratessa, jos lumilautailu ei ennestään ole läpikotaisin tuttu laji. Palataan siis aiheeseen myöhemmin, ja nähdään mäessä!

Kauden kuulumisia ja muutama neuvo hiihtoloman laskuihin

01.03.2017 − kirjoittanut rukajarvi
Kauden kuulumisia ja muutama neuvo hiihtoloman laskuihin

Terveiset Jenkeistä ja mukavaa hiihtolomaa niille, kenellä se juuri on meneillään!

Saavuin viime viikolla tänne Vailiin Coloradoon, ja keskiviikkona täällä onkin luvassa US Openin kisa (aikataulua osoitteessa: http://events.burton.com/burton-us-open/broadcast-schedule/). Alkuviikosta on sitten vielä toivuttu jet lagista ja saatu muutama kruisailu- ja treenipäivä alle.

Kisojen suhteen kausi onkin tähän mennessä sujunut aivan yli omien odotusten. Alkuvuodesta ehdin osallistua kolmeen kisaan ja ykkössija tulikin yllättäen näistä kaikista, eli Laax Openin slopestylestä, Innsbruckin Air & Stylen big air-kisasta ja Italian Seiser Almin maailman cup -slopekisasta. Rehellisesti sanottuna en osannut kyllä odottaa yhtään noin hyvää menestystä, sillä taso on nykyään tosi kova ja pienet jutut ratkaisee noissa kisoissa paljon. Erityisesti Laax Openin voitto jäi mieleen, koska se oli pitkästä aikaa iso voitto ja se on mulle ollut aina tärkeä kisa sekä siellä oli kaikki parhaat laskijat paikalla. Myös Air&Stylen voitto oli historiallinen hetki itelle sekä muillekin naislaskijoille, kun oltiin ensimmäistä kertaa mukana tuossa kisassa. Innsbruckin keskustassa pidetty kisa oli tapahtumana ja kokemuksenakin todella hieno – kaupunkikisassa on aika eri fiilis laskea kuin keskuksessa, koska yleisöä enemmän ja fiilis on korkeammalla. Tietenkin myös Urheilugaalassa myönnetty Esikuva-palkinto on ollut eräänlainen voitto ja tunnustus, joka ilahdutti erityisen paljon.

Talvi on mennyt aika haipakkaa, ja välillä on meinannut paikat jopa vähän ylirasittua, kun on tullut laskettua niin paljon. Pelkkiä pikkuvaivoja kuitenkin, ei sen pahempaa. Viime vuonna tähän aikaan olin juuri käynyt puuterinlaskureissulla Japanissa, mutta tänä vuonna se jäi harmillisesti väliin. Reissu oli ollut hyvää vastapainoa kilpailuille, joten katsotaan miten nyt loppukauden kisat sujuu, kun japanilainen zen ja puuterihanget eivät ole tänä vuonna tehneet tehtäviään, hehe.

Enni Rukajärvi Japanissa 2016 Kuva: Harri Tarvainen

Japanissa 2016
Kuva: Harri Tarvainen

Suomessa ja kotosalla ehdin kuitenkin viettää tovin ennen tätä alkanutta reissu- ja kisaputkea. Sain levättyä ja laskeakin ehti aika paljon. Kävin pyörähtämässä Vuokatissakin muutaman päivän, kun siellä oli Vuokatti-Ruka Urheiluakatemian yläkoululaisten leiri meneillään ja kävin leiriläisten kanssa vähän kurvaamassa. Sen jälkeen olin Rukalla laskemassa ja muutaman viimeisen päivän Rovaniemellä kuvailemassa katujuttuja. Reilu parisen viikkoa Suomessa meni tosin ohi tosi nopeasti, ja tuntui että ei edes ehtinyt tehdä kaikkea mitä halusi ja kuvauksetkin jäi kyllä pahasti kesken. Hauskinta oli kuitenkin, että ehti vähän aikaa laskea Rukalla, kuvata pari spottia sekä nähdä kavereita. Sain vierailijoita ihan Norjasta ja Ruotsistakin asti kuvaamaan Rovaniemelle, joten oli mukava näyttää heille paikkoja ja laskea yhdessä.

Suomessa laskiessa oli tosin aika epävakaista säätä, mikä vaikutti laskuolosuhteisiinkin. Ensinnäkin tuulisia päiviä oli paljon, ja se vaikutti isompien hyppyreiden vetämiseen. Sen lisäksi lämpötila heilahteli plussan ja pakkasen väliä pohjoisessakin, minkä takia paikat oli välillä aika jäässä.. Mutta onneksi sitten jossain vaiheessa satoi taas vähän uutta luntakin sentään – ja toivotaan, että säät nyt näyttäisivät hiihtolomalaisille parhaita puoliaan.

Mutta nyt mulla on siis luvassa Coloradon aurinkoa ja tuleva US Open -viikko. Sen jälkeen suoraan Norjaan X-Gameseihin ja sieltä sitten vielä Espanjaan MM-kisojen big air -kisaan. Sen jälkeen onkin kisat taputeltu ja aikaa kevätlaskuille ja kuvauksille.

Siellä Suomessa puolestaan hiihtolomat on hyvässä vauhdissa, ja sen kunniaksi Tahkolla, Himoksella, Levillä, Rukalla, Ylläksellä, Vuokatissa sekä Elisa Kulmassa Helsingin keskustassa on mahdollisuus käydä ottamassa hiihtolomaselfie mun ja Hintasaarnaajien kanssa. Kuvakamppis on musta hauska idea Elisalta, ja on se hienoa mihin nykyteknologia taipuu, vaikka oikeasti olenkin täällä rapakon takana.

Odotankin jo että pääsen näkemään, millaisia selfieitä meidän kanssa on otettu!

#saarnaajatrinteessa

#saarnaajatrinteessa

Hiihtolomilla moni saattaa myös olla harjoittelemassa rinteessä laskemista ekoja kertoja, ja heille sellaisia terveisiä, että maltti on valttia 😉 Aluksi voi tulla jonkun verran kaatumisia, mutta pitää vaan olla kärsivällinen, niin se kyllä palkitsee. Kannattaa myös aluksi aloittaa helpommista mäistä ja joko pyytää jotain tuttua neuvomaan tai ottaa jopa hiihtokoulusta alkeistunti, niin se nopeuttaa kyllä oppimista. Mäessä sitten vaan hyvällä mielellä ja muistaa ottaa muut laskijat huomioon.

Sitten kun peruslaskutaito on hyvin hallussa, voi suunnata katseen pikkuhiljaa parkin suuntaan, jos temppujen opettelu kiinnostaa. Aluksi kannattaa hakeutua pienemmälle parkille (Rukalla esim. Bistron edessä aloittelijoille suunnattu parkki) ja mennä sivusta kattelemaan, että mitä kaikkea siellä parkissa on, ja seurata miten muut laskijat siellä menee ja vetää juttuja. Siellä voi myös kysyä neuvoa muilta laskijoilta, jos ei ole varma mistä olisi hyvä aloittaa. Parkilla laskiessa kannattaa myös aina katsoa, että ei ole hyppyreiden alastuloissa tai reilien alla, koska hyppääjä ei välttämättä ylhäältä näe, onko alastuloissa porukkaa.  Tärkeää on myös muistaa odottaa omaa vuoroa ja varmistaa, että edellinen laskija on ehtinyt alta pois. Omaa vuoroa voi esimerkiksi näyttää nostamalla käden pystyyn, niin kaikki tietävät että kuka on menossa seuraavaksi. Ja jos haluaa tulla parkille vain katsomaan laskemista, niin silloinkin on hyvä muistaa pysyä rinteen sivussa.

Kuva: Harri Tarvainen

Kuva: Harri Tarvainen

Nämä neuvot muistiin ja rohkeasti vaan mäkeen, niin kyllä se lasku alkaa kulkea. Mä oon hengessä (ja kuvissa) mukana hiihtolomatunnelmissa ja opettelen myös uusia temppuja täällä Jenkeissä. Mukavia laskupäiviä kaikille!

 

 

 

Terveiset Jenkeistä ja mukavaa hiihtolomaa niille, kenellä se juuri on meneillään!

Saavuin viime viikolla tänne Vailiin Coloradoon, ja keskiviikkona täällä onkin luvassa US Openin kisa (aikataulua osoitteessa: http://events.burton.com/burton-us-open/broadcast-schedule/). Alkuviikosta on sitten vielä toivuttu jet lagista ja saatu muutama kruisailu- ja treenipäivä alle.

Kisojen suhteen kausi onkin tähän mennessä sujunut aivan yli omien odotusten. Alkuvuodesta ehdin osallistua kolmeen kisaan ja ykkössija tulikin yllättäen näistä kaikista, eli Laax Openin slopestylestä, Innsbruckin Air & Stylen big air-kisasta ja Italian Seiser Almin maailman cup -slopekisasta. Rehellisesti sanottuna en osannut kyllä odottaa yhtään noin hyvää menestystä, sillä taso on nykyään tosi kova ja pienet jutut ratkaisee noissa kisoissa paljon. Erityisesti Laax Openin voitto jäi mieleen, koska se oli pitkästä aikaa iso voitto ja se on mulle ollut aina tärkeä kisa sekä siellä oli kaikki parhaat laskijat paikalla. Myös Air&Stylen voitto oli historiallinen hetki itelle sekä muillekin naislaskijoille, kun oltiin ensimmäistä kertaa mukana tuossa kisassa. Innsbruckin keskustassa pidetty kisa oli tapahtumana ja kokemuksenakin todella hieno – kaupunkikisassa on aika eri fiilis laskea kuin keskuksessa, koska yleisöä enemmän ja fiilis on korkeammalla. Tietenkin myös Urheilugaalassa myönnetty Esikuva-palkinto on ollut eräänlainen voitto ja tunnustus, joka ilahdutti erityisen paljon.

Talvi on mennyt aika haipakkaa, ja välillä on meinannut paikat jopa vähän ylirasittua, kun on tullut laskettua niin paljon. Pelkkiä pikkuvaivoja kuitenkin, ei sen pahempaa. Viime vuonna tähän aikaan olin juuri käynyt puuterinlaskureissulla Japanissa, mutta tänä vuonna se jäi harmillisesti väliin. Reissu oli ollut hyvää vastapainoa kilpailuille, joten katsotaan miten nyt loppukauden kisat sujuu, kun japanilainen zen ja puuterihanget eivät ole tänä vuonna tehneet tehtäviään, hehe.

Enni Rukajärvi Japanissa 2016 Kuva: Harri Tarvainen

Japanissa 2016
Kuva: Harri Tarvainen

Suomessa ja kotosalla ehdin kuitenkin viettää tovin ennen tätä alkanutta reissu- ja kisaputkea. Sain levättyä ja laskeakin ehti aika paljon. Kävin pyörähtämässä Vuokatissakin muutaman päivän, kun siellä oli Vuokatti-Ruka Urheiluakatemian yläkoululaisten leiri meneillään ja kävin leiriläisten kanssa vähän kurvaamassa. Sen jälkeen olin Rukalla laskemassa ja muutaman viimeisen päivän Rovaniemellä kuvailemassa katujuttuja. Reilu parisen viikkoa Suomessa meni tosin ohi tosi nopeasti, ja tuntui että ei edes ehtinyt tehdä kaikkea mitä halusi ja kuvauksetkin jäi kyllä pahasti kesken. Hauskinta oli kuitenkin, että ehti vähän aikaa laskea Rukalla, kuvata pari spottia sekä nähdä kavereita. Sain vierailijoita ihan Norjasta ja Ruotsistakin asti kuvaamaan Rovaniemelle, joten oli mukava näyttää heille paikkoja ja laskea yhdessä.

Suomessa laskiessa oli tosin aika epävakaista säätä, mikä vaikutti laskuolosuhteisiinkin. Ensinnäkin tuulisia päiviä oli paljon, ja se vaikutti isompien hyppyreiden vetämiseen. Sen lisäksi lämpötila heilahteli plussan ja pakkasen väliä pohjoisessakin, minkä takia paikat oli välillä aika jäässä.. Mutta onneksi sitten jossain vaiheessa satoi taas vähän uutta luntakin sentään – ja toivotaan, että säät nyt näyttäisivät hiihtolomalaisille parhaita puoliaan.

Mutta nyt mulla on siis luvassa Coloradon aurinkoa ja tuleva US Open -viikko. Sen jälkeen suoraan Norjaan X-Gameseihin ja sieltä sitten vielä Espanjaan MM-kisojen big air -kisaan. Sen jälkeen onkin kisat taputeltu ja aikaa kevätlaskuille ja kuvauksille.

Siellä Suomessa puolestaan hiihtolomat on hyvässä vauhdissa, ja sen kunniaksi Tahkolla, Himoksella, Levillä, Rukalla, Ylläksellä, Vuokatissa sekä Elisa Kulmassa Helsingin keskustassa on mahdollisuus käydä ottamassa hiihtolomaselfie mun ja Hintasaarnaajien kanssa. Kuvakamppis on musta hauska idea Elisalta, ja on se hienoa mihin nykyteknologia taipuu, vaikka oikeasti olenkin täällä rapakon takana.

Odotankin jo että pääsen näkemään, millaisia selfieitä meidän kanssa on otettu!

#saarnaajatrinteessa

#saarnaajatrinteessa

Hiihtolomilla moni saattaa myös olla harjoittelemassa rinteessä laskemista ekoja kertoja, ja heille sellaisia terveisiä, että maltti on valttia 😉 Aluksi voi tulla jonkun verran kaatumisia, mutta pitää vaan olla kärsivällinen, niin se kyllä palkitsee. Kannattaa myös aluksi aloittaa helpommista mäistä ja joko pyytää jotain tuttua neuvomaan tai ottaa jopa hiihtokoulusta alkeistunti, niin se nopeuttaa kyllä oppimista. Mäessä sitten vaan hyvällä mielellä ja muistaa ottaa muut laskijat huomioon.

Sitten kun peruslaskutaito on hyvin hallussa, voi suunnata katseen pikkuhiljaa parkin suuntaan, jos temppujen opettelu kiinnostaa. Aluksi kannattaa hakeutua pienemmälle parkille (Rukalla esim. Bistron edessä aloittelijoille suunnattu parkki) ja mennä sivusta kattelemaan, että mitä kaikkea siellä parkissa on, ja seurata miten muut laskijat siellä menee ja vetää juttuja. Siellä voi myös kysyä neuvoa muilta laskijoilta, jos ei ole varma mistä olisi hyvä aloittaa. Parkilla laskiessa kannattaa myös aina katsoa, että ei ole hyppyreiden alastuloissa tai reilien alla, koska hyppääjä ei välttämättä ylhäältä näe, onko alastuloissa porukkaa.  Tärkeää on myös muistaa odottaa omaa vuoroa ja varmistaa, että edellinen laskija on ehtinyt alta pois. Omaa vuoroa voi esimerkiksi näyttää nostamalla käden pystyyn, niin kaikki tietävät että kuka on menossa seuraavaksi. Ja jos haluaa tulla parkille vain katsomaan laskemista, niin silloinkin on hyvä muistaa pysyä rinteen sivussa.

Kuva: Harri Tarvainen

Kuva: Harri Tarvainen

Nämä neuvot muistiin ja rohkeasti vaan mäkeen, niin kyllä se lasku alkaa kulkea. Mä oon hengessä (ja kuvissa) mukana hiihtolomatunnelmissa ja opettelen myös uusia temppuja täällä Jenkeissä. Mukavia laskupäiviä kaikille!

 

 

 

Tavoitteet vuodelle 2017: Uusia temppuja ja tekemistä omien arvojen pohjalta

06.01.2017 − kirjoittanut rukajarvi
Tavoitteet vuodelle 2017: Uusia temppuja ja tekemistä omien arvojen pohjalta

Laskukausi on ollut meneillään jo hyvän tovin, ja tässä on ehtinyt tapahtua vaikka mitä edellisen blogikirjoituksen jälkeen. Puhalletaanpa siis talven tulon kunniaksi hieman elämää tänne blogiinkin uusien kuulumisten myötä.

Lähdetään liikkeelle vaikka siitä, että marraskuun lopussa julkaistiin Vimana Snowboardsin ensimmäinen tiimileffa. Kuvasin siihen materiaalia viime kaudella Japanissa, Rovaniemellä, Rukalla, Kanadan Whistlerissä, Ruotsin Riksgränsenissä ja Uudessa-Seelannissa. Näistä reissuista saatiin kasaan ihan monipuolinen setti puuterilinjoja, reilitemppuja ja parkkilaskemista.

Kuvauksen suhteen suurimmat onnistumiset tuli varmaankin hyppyrikuvauksissa Whistlerissä, kun sain tehtyä pari aivan uutta temppua.

Whistlerissä ländäsin muun muassa ekaa kertaa caba 1080:n, jonka voi katsoa tuosta Vimanan leffasta mun pätkästä. Koitin sitä itseasiassa vain kerran, ja heti ekalla kerralla meni pystyyn.

Siitä jäi kyllä tosi hyvä fiilis. Erityisesti siksi, että sen tempun oppiminen on ollut semmonen yksi suuri tavoite tän elämän ja uran aikana. Oon ajatellut, että ees kerran pitää tehä se tonni, että ainakaan laskemista ei voi lopettaa ennen kun sen on ländännyt, haha. Ja Kanadassahan se sitten onnistuikin.

Kuva: Harri Tarvainen

Kuva: Harri Tarvainen

Eniten töitä sen sijaan teetti laskeminen tuolla takamaaston puolella eli Japanissa, Ruotsissa ja Uudessa-Seelannissa. Puuterin laskemisessa on vielä niin paljon opeteltavaa ja tiedettävää – täytyy itse löytää ne oikeat paikat laskea ja tietää, mistä löytää mahdollisimman hyvät lumet. Lisäksi esimerkiksi Japanissa pelkästään haikattiin laskupaikoille, joten shotit eivät tulleet ihan helpolla senkään puolesta. Suosittelen katsomaan koko leffan, on nimittäin reiluun 24 minuuttiin puristettu timanttinen kokonaisuus. Mukana myös tiimikavereiden Markku Kosken ja Saku Tiilikaisen pätkät, jotka ei jätä kylmäksi!

Vimana ”One”

Alkukaudesta oon ehtinyt parit kisatkin jo käymään, ja joulukuussa Jenkeissä Copper mountainilla pidetyssä maailman cupin big air-kisasta tuli pokattua toinen sija. Siellä uskaltauduin kokeilemaan ekaa kertaa kisassa tuota Whistlerissä opittua caba tonnia, ja se melkein menikin päälle, mutta ei ihan. Oon tyytyväinen että rohkenin kokeilla temppua, mutta toisaalta jäi kyllä vähän harmittamaan kun en aivan saanut sitä pystyyn – se oli niin tosi lähellä! Sitä oli aika pelottava testata, sillä olosuhteet ei olleet kovin optimaaliset, kun kisan aikana vauhdit vähän vaihteli ja alastulokin oli aika kova. Mutta nytpähän tietää, että temppu on ihan mahdollista tehdä kisoissakin, ja pitäis nyt alkaa vaan koittamaan sitä useammin.

Tavoitteena on kovasti saada muitakin temppuja haltuun tänä talvena, ja ottaa niitä osaksi kisaruneja. Cab 900:n ländäsin myös silloin keväällä kuvauksissa ennen sitä tonnia, mutta se on ollut jotenkin vaikea saada hyvin haltuun. Pitää sitä koittaa eri gräpillä. Myös jotain seiskoja oon yrittänyt opetella uusilla gräpeillä, ja jotain vaikeampia reilitemppuja oon alkanut tehdä enemmän.

Siinäpä ne loppuvuoden kuulumiset, ja sitten voidaankin siirtyä siihen, mitä alkuvuonna on luvassa. Muutaman viikon päästä koittaa Urheilugaala, jossa oon ehdolla Vuoden esikuva -kategoriassa. Oon kyllä tosi otettu tästä, sillä haluan olla hyvä esikuva nuorille ja miksei myös vähän vanhemmillekin henkilöille, joten ehdokkuus tarkoittaa sitä, että oikealla tiellä taidetaan olla. Jotenkin se on mun mielestä myös urheilijan velvollisuus olla hyvä esikuva muille. Ihan senkin takia, että tässä maailmassa on niin paljon nykyään kaikkea epäaitoa, esim. kuvia pystytään muokkaamaan ihan miten vaan, mikä voi antaa vääristyneen kuvan monelle nuorelle. Sitä haluan ainakin itse välttää, ja sen sijaan koittaa parhaani mukaan tuoda esille semmoista aitoutta ja omana ittenään olemista. Välillä urheilijat joutuvatkin valitettavasti laittamaan omat arvonsa hetkeksi sivuun jotta on mahdollista toteuttaa sitä suurinta unelmaansa, mutta mun seuraava tavoite onkin alkaa toteuttamaan asiat omien arvojeni pohjalta.

Kuva: Harri Tarvainen

Kuva: Harri Tarvainen

Valitettavasti en itse pääse paikalle Urheilugaalaan, sillä samaan aikaan on kisat Sveitsissä Laaxissa, josta alkaa alkuvuoden kisaputki. Laaxissa kilpaillaan tällä kertaa maailmancupin slopestylekisassa, josta matka jatkuu näillä näkymin Italian Seiser Almiin, missä myöskin luvassa maailmancupin slopestylekisa. Sen jälkeen suuntaan Air & Styleen Innsbruckiin, jonka jälkeen ohjelmassa olisi toivottavasti hieman puuterin laskemista ennen maaliskuun kisoja.

Oli kunnia päästä mukaan Air & Style -kisaan, odotan siitä kyllä kaikinpuolin hienoa tapahtumaa ja todella kovaa laskemista. Air & Style on tosi arvostettu kutsukilpailu, mutta tähän saakka se on ollut enää yksi harvoista isoista kisoista, missä naiset eivät ole olleet vielä mukana. Mutta nyt kun kaupunkien keskustoissa pidettäviä big air -kisoja on alkanut olemaan naisillekin, niin päästiin vihdoin tuonnekin mukaan. Siitäkin tietää, että naisten laskemisen taso on noussut huimasti, sillä nuo telinehyppyrit on tosi paljon haastavampia kuin hyppyrit rinteessä. Siitä syystä naisia ei ole aiemmin ”uskallettu” ottaa sinne, mutta nykyään naiset pystyy tekemään noista telinehyppyreistäkin tosi kovia temppuja ja on paljon semmosia naislaskijoita jotka pystyy hallitsemaan tuon hyppyrin ongelmitta. Kisa pidetään 3.–4. helmikuuta, joten jos suinkaan olette Innsbruckin maisemissa Itävallassa, niin tulkaahan kannustamaan!

Jännittäviä juttuja siis edessäpäin tänä vuonna. Vuodelta 2017 odotan mukavaa laskemista mukavassa seurassa, uusia temppuja ja kokemuksia. Omana tavoitteena on olla entistä rehellisempi itselleni ja omille arvoilleni sekä kohdella muita ihmisiä hyvin.

Kultaisen säännön voisi tähänkin ottaa siis vielä esille, eli: kohdelkaa muita niinkuin toivoisitte itseänne kohdeltavan niin kaikilla on loppujen lopuksi parempi mieli. :) Ja sama koskee tietty luontoa.

Näillä eväillä siis vuosi 2017 haltuun, hyvää uutta vuotta kaikille!

 

 

 

Laskukausi on ollut meneillään jo hyvän tovin, ja tässä on ehtinyt tapahtua vaikka mitä edellisen blogikirjoituksen jälkeen. Puhalletaanpa siis talven tulon kunniaksi hieman elämää tänne blogiinkin uusien kuulumisten myötä.

Lähdetään liikkeelle vaikka siitä, että marraskuun lopussa julkaistiin Vimana Snowboardsin ensimmäinen tiimileffa. Kuvasin siihen materiaalia viime kaudella Japanissa, Rovaniemellä, Rukalla, Kanadan Whistlerissä, Ruotsin Riksgränsenissä ja Uudessa-Seelannissa. Näistä reissuista saatiin kasaan ihan monipuolinen setti puuterilinjoja, reilitemppuja ja parkkilaskemista.

Kuvauksen suhteen suurimmat onnistumiset tuli varmaankin hyppyrikuvauksissa Whistlerissä, kun sain tehtyä pari aivan uutta temppua.

Whistlerissä ländäsin muun muassa ekaa kertaa caba 1080:n, jonka voi katsoa tuosta Vimanan leffasta mun pätkästä. Koitin sitä itseasiassa vain kerran, ja heti ekalla kerralla meni pystyyn.

Siitä jäi kyllä tosi hyvä fiilis. Erityisesti siksi, että sen tempun oppiminen on ollut semmonen yksi suuri tavoite tän elämän ja uran aikana. Oon ajatellut, että ees kerran pitää tehä se tonni, että ainakaan laskemista ei voi lopettaa ennen kun sen on ländännyt, haha. Ja Kanadassahan se sitten onnistuikin.

Kuva: Harri Tarvainen

Kuva: Harri Tarvainen

Eniten töitä sen sijaan teetti laskeminen tuolla takamaaston puolella eli Japanissa, Ruotsissa ja Uudessa-Seelannissa. Puuterin laskemisessa on vielä niin paljon opeteltavaa ja tiedettävää – täytyy itse löytää ne oikeat paikat laskea ja tietää, mistä löytää mahdollisimman hyvät lumet. Lisäksi esimerkiksi Japanissa pelkästään haikattiin laskupaikoille, joten shotit eivät tulleet ihan helpolla senkään puolesta. Suosittelen katsomaan koko leffan, on nimittäin reiluun 24 minuuttiin puristettu timanttinen kokonaisuus. Mukana myös tiimikavereiden Markku Kosken ja Saku Tiilikaisen pätkät, jotka ei jätä kylmäksi!

Vimana ”One”

Alkukaudesta oon ehtinyt parit kisatkin jo käymään, ja joulukuussa Jenkeissä Copper mountainilla pidetyssä maailman cupin big air-kisasta tuli pokattua toinen sija. Siellä uskaltauduin kokeilemaan ekaa kertaa kisassa tuota Whistlerissä opittua caba tonnia, ja se melkein menikin päälle, mutta ei ihan. Oon tyytyväinen että rohkenin kokeilla temppua, mutta toisaalta jäi kyllä vähän harmittamaan kun en aivan saanut sitä pystyyn – se oli niin tosi lähellä! Sitä oli aika pelottava testata, sillä olosuhteet ei olleet kovin optimaaliset, kun kisan aikana vauhdit vähän vaihteli ja alastulokin oli aika kova. Mutta nytpähän tietää, että temppu on ihan mahdollista tehdä kisoissakin, ja pitäis nyt alkaa vaan koittamaan sitä useammin.

Tavoitteena on kovasti saada muitakin temppuja haltuun tänä talvena, ja ottaa niitä osaksi kisaruneja. Cab 900:n ländäsin myös silloin keväällä kuvauksissa ennen sitä tonnia, mutta se on ollut jotenkin vaikea saada hyvin haltuun. Pitää sitä koittaa eri gräpillä. Myös jotain seiskoja oon yrittänyt opetella uusilla gräpeillä, ja jotain vaikeampia reilitemppuja oon alkanut tehdä enemmän.

Siinäpä ne loppuvuoden kuulumiset, ja sitten voidaankin siirtyä siihen, mitä alkuvuonna on luvassa. Muutaman viikon päästä koittaa Urheilugaala, jossa oon ehdolla Vuoden esikuva -kategoriassa. Oon kyllä tosi otettu tästä, sillä haluan olla hyvä esikuva nuorille ja miksei myös vähän vanhemmillekin henkilöille, joten ehdokkuus tarkoittaa sitä, että oikealla tiellä taidetaan olla. Jotenkin se on mun mielestä myös urheilijan velvollisuus olla hyvä esikuva muille. Ihan senkin takia, että tässä maailmassa on niin paljon nykyään kaikkea epäaitoa, esim. kuvia pystytään muokkaamaan ihan miten vaan, mikä voi antaa vääristyneen kuvan monelle nuorelle. Sitä haluan ainakin itse välttää, ja sen sijaan koittaa parhaani mukaan tuoda esille semmoista aitoutta ja omana ittenään olemista. Välillä urheilijat joutuvatkin valitettavasti laittamaan omat arvonsa hetkeksi sivuun jotta on mahdollista toteuttaa sitä suurinta unelmaansa, mutta mun seuraava tavoite onkin alkaa toteuttamaan asiat omien arvojeni pohjalta.

Kuva: Harri Tarvainen

Kuva: Harri Tarvainen

Valitettavasti en itse pääse paikalle Urheilugaalaan, sillä samaan aikaan on kisat Sveitsissä Laaxissa, josta alkaa alkuvuoden kisaputki. Laaxissa kilpaillaan tällä kertaa maailmancupin slopestylekisassa, josta matka jatkuu näillä näkymin Italian Seiser Almiin, missä myöskin luvassa maailmancupin slopestylekisa. Sen jälkeen suuntaan Air & Styleen Innsbruckiin, jonka jälkeen ohjelmassa olisi toivottavasti hieman puuterin laskemista ennen maaliskuun kisoja.

Oli kunnia päästä mukaan Air & Style -kisaan, odotan siitä kyllä kaikinpuolin hienoa tapahtumaa ja todella kovaa laskemista. Air & Style on tosi arvostettu kutsukilpailu, mutta tähän saakka se on ollut enää yksi harvoista isoista kisoista, missä naiset eivät ole olleet vielä mukana. Mutta nyt kun kaupunkien keskustoissa pidettäviä big air -kisoja on alkanut olemaan naisillekin, niin päästiin vihdoin tuonnekin mukaan. Siitäkin tietää, että naisten laskemisen taso on noussut huimasti, sillä nuo telinehyppyrit on tosi paljon haastavampia kuin hyppyrit rinteessä. Siitä syystä naisia ei ole aiemmin ”uskallettu” ottaa sinne, mutta nykyään naiset pystyy tekemään noista telinehyppyreistäkin tosi kovia temppuja ja on paljon semmosia naislaskijoita jotka pystyy hallitsemaan tuon hyppyrin ongelmitta. Kisa pidetään 3.–4. helmikuuta, joten jos suinkaan olette Innsbruckin maisemissa Itävallassa, niin tulkaahan kannustamaan!

Jännittäviä juttuja siis edessäpäin tänä vuonna. Vuodelta 2017 odotan mukavaa laskemista mukavassa seurassa, uusia temppuja ja kokemuksia. Omana tavoitteena on olla entistä rehellisempi itselleni ja omille arvoilleni sekä kohdella muita ihmisiä hyvin.

Kultaisen säännön voisi tähänkin ottaa siis vielä esille, eli: kohdelkaa muita niinkuin toivoisitte itseänne kohdeltavan niin kaikilla on loppujen lopuksi parempi mieli. :) Ja sama koskee tietty luontoa.

Näillä eväillä siis vuosi 2017 haltuun, hyvää uutta vuotta kaikille!

 

 

 

Kisakausi ohi! Nyt kevätlaskuja ja kuvauksia

24.03.2016 − kirjoittanut rukajarvi
Kisakausi ohi! Nyt kevätlaskuja ja kuvauksia

Se on talven kisakausi nyt paketoitu ja mikäs sen mukavampaa, kuin juhlistaa sitä isoilla mitalikekkereillä. Maanantaina pidettiin nimittäin Lumilautaliiton järjestämät mitalijuhlat, joissa mun tuplahopean lisäksi juhlittiin Peetun MM-kultaa, Matti Suur-Hamarin maailmancupin kokonaiskilpailujen voittoja, X-Games-kultaa ja kaikkia muita mahdollisia mitaleja, mitä mies on kauden mittaan kisoista niittänyt… Mukana oli myös junnulaskijoista Elli Pikkujämsä, Henna Ikola ja Rene Rinnekangas, jotka nappasivat nuorten olympialaisten slopestylestä matkaansa hopeaa ja pari pronssia reilu kuukausi sitten Norjassa. Juhlissa oli tosi hyvä fiilis, porukallahan se on mukavampi juhlia!

Se on talven kisakausi nyt paketoitu ja mikäs sen mukavampaa, kuin juhlistaa sitä isoilla mitalikekkereillä. Maanantaina pidettiin nimittäin Lumilautaliiton järjestämät mitalijuhlat, joissa mun tuplahopean lisäksi juhlittiin Peetun MM-kultaa, Matti Suur-Hamarin maailmancupin kokonaiskilpailujen voittoja, X-Games-kultaa ja kaikkia muita mahdollisia mitaleja, mitä mies on kauden mittaan kisoista niittänyt… Mukana oli myös junnulaskijoista Elli Pikkujämsä, Henna Ikola ja Rene Rinnekangas, jotka nappasivat nuorten olympialaisten slopestylestä matkaansa hopeaa ja pari pronssia reilu kuukausi sitten Norjassa. Juhlissa oli tosi hyvä fiilis, porukallahan se on mukavampi juhlia!

(lisää…)

Valokuvat ja visuaalisuus lumilautailussa – Blogivierailijana Harri Tarvainen

17.03.2016 − kirjoittanut rukajarvi
Valokuvat ja visuaalisuus lumilautailussa – Blogivierailijana Harri Tarvainen

Niinhän siinä kävi, että muutama mitali napsahti MM-kisoista ja kohta voi pakata muutaman hopeamitalin kassiin ja lähteä kotiopäin! Niin kuin totesinkin jo Facebookissa, tällä kaudella pakka on ollut vähän levällään eikä kisoista ole oikein tullut yhtään mitään, mutta nyt on aika saakelin hyvä fiilis! Suuret kiitokset kaikille onnitteluista ja kannustamisesta, niitä on ollut mahtava lukea.

Melkosta haipakkaa ollut viime päivät kisoissa ja sen jälkeen, ja alkaa olemaan jo aika reissussa ryytynyt olo. Siksipä ajattelin, että voisinkin tarjota blogiin vähän skarpimpaa sisältöä ja samalla vähän vastapainoa tälle kisahumulle ­– päästän siis tällä kertaa ääneen luottokuvaajani Harri Tarvaisen, joka kertoo hiukan lumilautailun kuvaamisesta yleisesti ja siitä, millaisia kuvausjuttuja ollaan yhdessä päästy toteuttamaan.

Niinhän siinä kävi, että muutama mitali napsahti MM-kisoista ja kohta voi pakata muutaman hopeamitalin kassiin ja lähteä kotiopäin! Niin kuin totesinkin jo Facebookissa, tällä kaudella pakka on ollut vähän levällään eikä kisoista ole oikein tullut yhtään mitään, mutta nyt on aika saakelin hyvä fiilis! Suuret kiitokset kaikille onnitteluista ja kannustamisesta, niitä on ollut mahtava lukea.

Melkosta haipakkaa ollut viime päivät kisoissa ja sen jälkeen, ja alkaa olemaan jo aika reissussa ryytynyt olo. Siksipä ajattelin, että voisinkin tarjota blogiin vähän skarpimpaa sisältöä ja samalla vähän vastapainoa tälle kisahumulle ­– päästän siis tällä kertaa ääneen luottokuvaajani Harri Tarvaisen, joka kertoo hiukan lumilautailun kuvaamisesta yleisesti ja siitä, millaisia kuvausjuttuja ollaan yhdessä päästy toteuttamaan.

(lisää…)

Lumilautailun MM-kisat Kiinassa – Tsekkaa mun omat MM-kisabiisivalinnat

10.03.2016 − kirjoittanut rukajarvi
Lumilautailun MM-kisat Kiinassa – Tsekkaa mun omat MM-kisabiisivalinnat

Terveiset Kiinasta! Täällä ollaan Yabulissa Suomen lumilautamaajoukkueen kanssa World Snowboard Tourin maailmanmestaruuskisoissa, jotka alkaa siis virallisesti tänään torstaina! Huomenna perjantaina on luvassa naisten slopen karsintalaskut. Nämä WST:n MM-kisat järjestetään aina neljän vuoden välein, ja kisan järjestäminen aloitettiin itse asiassa vasta neljä vuotta sitten Oslossa, jossa ylsin pronssimitalille slope stylessä.

Terveiset Kiinasta! Täällä ollaan Yabulissa Suomen lumilautamaajoukkueen kanssa World Snowboard Tourin maailmanmestaruuskisoissa, jotka alkaa siis virallisesti tänään torstaina! Huomenna perjantaina on luvassa naisten slopen karsintalaskut. Nämä WST:n MM-kisat järjestetään aina neljän vuoden välein, ja kisan järjestäminen aloitettiin itse asiassa vasta neljä vuotta sitten Oslossa, jossa ylsin pronssimitalille slope stylessä.

(lisää…)

US Open – maailman vanhin lumilautailukilpailu

03.03.2016 − kirjoittanut rukajarvi
US Open – maailman vanhin lumilautailukilpailu

Reissussa ollaan jälleen, tällä kertaa Pohjois-Amerikan mantereella ja ohjelmassa on lumilautailumaailman nostalgisin kisa US Open! US Openia on virallisesti järjestetty aina vuodesta 1985 alkaen, mutta sen juuret menee vielä tuostakin pari vuotta syvemmälle menneisyyteen, kun jenkkilumilautailijat järjestivät ensimmäiset lajin kansalliset mestaruuskisat Vermontissa. Jake Burtonia, Burton –brändin perustajaa pidetään myös US Openin ”isänä”, ja onkin mahtavaa, että vuodesta toiseen Jake on paikan päällä yhdessä vaimonsa Donnan kanssa.

Reissussa ollaan jälleen, tällä kertaa Pohjois-Amerikan mantereella ja ohjelmassa on lumilautailumaailman nostalgisin kisa US Open! US Openia on virallisesti järjestetty aina vuodesta 1985 alkaen, mutta sen juuret menee vielä tuostakin pari vuotta syvemmälle menneisyyteen, kun jenkkilumilautailijat järjestivät ensimmäiset lajin kansalliset mestaruuskisat Vermontissa. Jake Burtonia, Burton –brändin perustajaa pidetään myös US Openin ”isänä”, ja onkin mahtavaa, että vuodesta toiseen Jake on paikan päällä yhdessä vaimonsa Donnan kanssa.

(lisää…)

Hintasaarnaajat –videon kulissien takana

25.02.2016 − kirjoittanut rukajarvi
Hintasaarnaajat –videon kulissien takana

Aika moni on varmaan televisiossa ja netissä törmännyt Elisan Hintasaarnaajat – kamppikseen ja sen hauskoihin mainosvideoihin. Japanin reissun jälkeen mulla oli mahdollisuus päästä laittamaan oma lusikkani siihen soppaan, kun kuvattiin Rukalla oma pätkä Hintasaarnaajien kanssa.

Kun Elisalta ekaa kertaa ehdotettiin ideaa, niin ajattelin heti että siitä varmasti tulee siisti juttu, kun kampanjan aikaisemmat videot oli jo ennalta tuttuja. Parin yön aikana me sitten saatiin homma Rukan parkissa kuvattua, ja lopputulos näyttää kyllä hyvältä!

Aika moni on varmaan televisiossa ja netissä törmännyt Elisan Hintasaarnaajat – kamppikseen ja sen hauskoihin mainosvideoihin. Japanin reissun jälkeen mulla oli mahdollisuus päästä laittamaan oma lusikkani siihen soppaan, kun kuvattiin Rukalla oma pätkä Hintasaarnaajien kanssa.

Kun Elisalta ekaa kertaa ehdotettiin ideaa, niin ajattelin heti että siitä varmasti tulee siisti juttu, kun kampanjan aikaisemmat videot oli jo ennalta tuttuja. Parin yön aikana me sitten saatiin homma Rukan parkissa kuvattua, ja lopputulos näyttää kyllä hyvältä!

(lisää…)

Kaksi vuotta olympiahopean voitosta – hulluin päivä ikinä

18.02.2016 − kirjoittanut rukajarvi
Kaksi vuotta olympiahopean voitosta – hulluin päivä ikinä

Viime viikolla eli 9. helmikuuta tuli täyteen kaksi vuotta siitä, kun Sotshin olympialaisista tarttui matkaan slopestylen hopeamitali.

Silloin voitosta kertovissa otsikoissa näkyi multa kommentteja kuten ”ihan hullua”, ”tuntuu ihan unelta” ja ”siinä mentiin ihan hirveällä riskillä”. Ja aikalailla semmoiset ne fiilikset silloin olikin, lähtöasetelma kisoihin oli nimittäin kaikkea muuta kuin lupaava. Loukkasin polveni vain vähän ennen olympialaisia European Openissa ja viimeisen kolmen viikon laskut ennen olympialaisia jäi kokonaan välistä. Tai kyllä mä jotain rinteitä toki laskin, mutta se on vähän eri kuin 20 metrisistä hyndistä hyppiminen. Se horjutti itseluottamusta jonkin verran.

Viime viikolla eli 9. helmikuuta tuli täyteen kaksi vuotta siitä, kun Sotshin olympialaisista tarttui matkaan slopestylen hopeamitali.

Silloin voitosta kertovissa otsikoissa näkyi multa kommentteja kuten ”ihan hullua”, ”tuntuu ihan unelta” ja ”siinä mentiin ihan hirveällä riskillä”. Ja aikalailla semmoiset ne fiilikset silloin olikin, lähtöasetelma kisoihin oli nimittäin kaikkea muuta kuin lupaava. Loukkasin polveni vain vähän ennen olympialaisia European Openissa ja viimeisen kolmen viikon laskut ennen olympialaisia jäi kokonaan välistä. Tai kyllä mä jotain rinteitä toki laskin, mutta se on vähän eri kuin 20 metrisistä hyndistä hyppiminen. Se horjutti itseluottamusta jonkin verran.

(lisää…)

JAPOW unelmareissu – kuvaamista Japanin puuterilumilla

11.02.2016 − kirjoittanut rukajarvi
JAPOW unelmareissu – kuvaamista Japanin puuterilumilla

Konnichiwa! Reissuterkut Japanista, tällä reissulla ei olekaan ohjelmassa kisoja vaan sitä kuuluisaa Japowin metsästystä, joten metsissä ollaan siis haikkailtu ja laskettu puuteria.

Ensimmäinen reissuni Japaniin sijoittui keväällä 2009 ja se oli tosiaan aika erilainen – silloin kävin kahdet kisat, viimeisen kerran TTR-kiertueeseen kuuluvan Nippon Openin ja sen lisäksi Juniori-MM:n pipekisat. Taisi olla maaliskuuta silloin, joten luntakaan ei ollut enää niin paljoa tai ei ainakaan satanut ja oli aika lämmin. Mutta kaikkea ihmettelemistä kyllä löytyi, niin ruoasta kuin Tokion meiningeistä.

Konnichiwa! Reissuterkut Japanista, tällä reissulla ei olekaan ohjelmassa kisoja vaan sitä kuuluisaa Japowin metsästystä, joten metsissä ollaan siis haikkailtu ja laskettu puuteria.

Ensimmäinen reissuni Japaniin sijoittui keväällä 2009 ja se oli tosiaan aika erilainen – silloin kävin kahdet kisat, viimeisen kerran TTR-kiertueeseen kuuluvan Nippon Openin ja sen lisäksi Juniori-MM:n pipekisat. Taisi olla maaliskuuta silloin, joten luntakaan ei ollut enää niin paljoa tai ei ainakaan satanut ja oli aika lämmin. Mutta kaikkea ihmettelemistä kyllä löytyi, niin ruoasta kuin Tokion meiningeistä.

(lisää…)

TILAA BLOGI