Enni Rukajärvi Blogi

Kuinka musta tuli lumilautailija – eikä vaikka tanssija

28.10.2015 − kirjoittanut rukajarvi
Kuinka musta tuli lumilautailija – eikä vaikka tanssija

Moi ja tervetuloa upouuteen blogiin!

On varmaankin kohteliasta aloittaa koko homma lyhyellä esittelyllä. Eli, moi mä oon Enni, kuusamolainen lumilautailija.

Se, miten minusta tuli lumilautailija, onkin sitten vähän pidempi tarina, mutta varmaankin just sopiva ensimmäisen blogitekstin aiheeksi.

Ihan käytännön tasolla ajateltuna päädyin lumilautailun pariin, sillä lapsuuden kotitaloni sijaitsee ihan muutamien kilometrien päässä Rukan rinteiltä. Rukalle oli siis lyhempi matka harrastamaan kuin Kuusamoon, ja jotenkin se oli melkein itsestäänselvyys, että opeteltiin laskettelemaan jossain vaiheessa. Lautailu oli silloin aika uusi juttu verrattuna suksilla laskemiseen, ja yhdeksänvuotiaana halusinkin vaihtaa sukset lautaan, sillä mua on aina kiinnostanut temppuilu ja hyppiminen. Ennen lajin aloittamista lumilautailu näyttäytyi mulle tosi siistiltä, kiehtovalta ja hauskalta. Salaa haaveilin, että osaisin itekin tehdä kaikkia hienoja temppuja lumilaudalla.

Kotitalon pihalla Rukalla

Kotitalon pihalla Rukalla

9-vuotissynttärilahjaksi sainkin Rukan vuokraamosta käytettynä ostetun 122- senttisen Burtonin Chopper-laudan. Ainoa vaan, että syntymäpäiväni on toukokuussa, joten piti odotella koko kesä ennen kuin pääsin lautaa testaamaan! Eihän mulla ollut aluksi mitään käryä, miten laudalla lasketaan, se oli niin erilaista verrattuna suksiin. Sain kuitenkin neuvoja pari vuotta vanhemmalta kaveriltani, jonka isosisko oli käynyt hiihtokoulun lautailuopetuksessa ja kertonut tärkeimmät opit eteenpäin – eli kiitokset menee Tiinalle, kun opetit mut laskemaan! :) Olihan se ensin ihan kauheeta rymyämistä, mutta vähitellen lauta alkoi mennä sinne, minne halusin.

Pienenä tykkäsin muutenkin tosi paljon liikunnasta, ja harvoinpa sitä jaksoi paikallaan pysyä…Vapaa-aika meni harrastaessa kaikkea mahdollista jalkapallosta jääkiekkoon ja hiihtoon, ei niinkään missään seurassa mutta muuten vaan, koulussa ja koulun jälkeen kavereiden ja kyläläisten kanssa. Ja sitten kun olin 10 tai 11-vuotias, aloitin showtanssiharrastuksen. Pikku hiljaa tanssista kasvoi se ykkösjuttu mulle, kun pääsin kisaryhmään ja harjoituksia oli monta kertaa viikossa. Silloin lumilautailu jäi vähemmälle. Olin tosi innostunut tanssista ja haaveilin tanssijan tai liikunnanopettajan työstä. Melkein olisikin siis voinut käydä niin, että musta olis tullut tanssija eikä lumilautailija – en oikeastaan edes ajatellut, että lumilautailusta voisi saada ammatin.

Sitten sattuikin niin, että tanssiryhmämme treenit loppuivat, kun valmentajamme muutti Etelä-Suomeen ja monet treenikaveritkin muuttivat muualle opiskelemaan. Itse rupesin taas viettämään enemmän aikaa lumilaudan päällä. Olin silloin jo aloittanut lukion ja muuttanut Kuusamon keskustaan, josta köröttelin aina koulun jälkeen bussilla mäkeen.

Tanssi ja lumilautailu on molemmat tosi luovia lajeja ja molemmissa on tärkeää miten ne jutut tekee ja miltä ne näyttää. Myös koordinaatiokyky ja kehonhallinta on oleellisia asioita molemmissa. Ja molemmissa tavallaan ilmastaan itteä kehon ja liikkeen kautta, mikä on aina ollut se mun juttu. Varmasti temppujen opettelussa on ollut paljon hyötyä tanssiharrastuksen kehittämästä kehonhallinnasta ja koordinaatiokyvystä.

Ruka_3340

Laskin tosi pitkään pelkkiä rinteitä ja metsäreittejä, että sain peruslaskemisen hyvin haltuun. Se, että mulla oli päivittäin mahdollisuus laskea Rukan kaltaisessa monipuolisessa keskuksessa varmasti edesauttoi paljon kehitystä. Pikkuhiljaa uskaltauduin myös parkille harjoittelemaan temppuja. Oon aina katsonut parkilla laskevia poikia ylöspäin, ja halusin tulla yhtä hyväksi kuin he ja oppia tekemään temput yhtä hyvin. Parkkilaskeminen vaatii uskallusta ja toistoja toistojen perään, joten uusien temppujen opettelussa auttoi, etten millään halunnut antaa periksi.

Mun ainoa tavoite oli silloin vain laskea ja tulla siinä hyväksi, ja jotenkin se ajatus on tuonut mut vuosien varrella tähän pisteeseen, että voin lumilautailla ammatikseni. Siihen on tarvittu pirusti sisukkuutta, tuhannesti kaatumisia, jäisiä mäkiä, huonoja kelejä ja muutama loukkaantuminen, mutta kaikista niistä huolimatta en vaihtaisi tätä kyllä mihinkään muuhun. Lumilautailu nimittäin osoittautui just niin siistiksi, kiehtovaksi ja hauskaksi puuhaksi, kuin miltä se silloin pienen 9-vuotiaan Ennin silmissä vaikutti!

Making of

P.S. Kiitokset Elisan tiimille blogin hienosta ulkoasusta! Täytyy muistaa kiittää myös mukana reissanneita kuvaajia ja taustajoukkoja, joita ilman tämä blogi olisi varmasti huomattavasti tylsempi julkaisu. Valokuvien ja videotaltiointien kautta pääsette lukijoina ihan eri tavalla seuraamaan niitä hetkiä, mitä olen lumilautailun parissa päässyt matkan varrella kokemaan. Voin paljastaa, että hienoa kuvamateriaalia on luvassa! Ja erityismaininnan ansaitsevat myös managerini, joilta olen saanut arvokasta kirjoitusapua reissukiireiden lomassa ja joiden kanssa ollaan yhdessä juonittu sopivia postausaiheita.

Ja kaikki blogiin löytäneet lukijat, kiitos että tulitte käymään. Toivottavasti jäätte seurailemaan ja viihdytte juttujen parissa. Palataan!

TILAA BLOGI