Enni Rukajärvi Blogi

SM-kisat 30 vuotta – ja vähän method-fiilistelyä samaan syssyyn

20.04.2018 − kirjoittanut rukajarvi
SM-kisat 30 vuotta – ja vähän method-fiilistelyä samaan syssyyn

Toissa viikonloppuna mun kotikeskuksessa Rukalla ja viime viikonloppuna Tahkolla pidettiin lumilautailun SM-kisat, jotka samalla juhlistivat 30-vuotista historiaansa. Lumilautailun Suomen mestaruus -titteleitä on siis jaettu jo 30 vuoden ajan ja viime viikonlopun perusteella on helppo todeta että vuosikymmenet eivät ole himmentäneet lajin suosiota vaan lumilautailu elää ja voi hyvin, sen verran suuri osanottajajoukko oli kilpailuissa mukana. Mun omia ensimmäisiä SM-kisamuistoja voi käydä lueskelemassa vanhasta blogikirjoituksesta täältä ja tuoreimmista mestaruuskisoista puolestaan löytyy paljon kuvia ja fiilistelyä Suomen Lumilautaliiton FB-sivuilla.

Itsellä olkapäävamma esti tällä kertaa slope- ja paippikisaan osallistumisen, mutta crossikisassa pystyin laskemaan. Luisto oli sen verran kohdillaan että sieltä tarttuikin kultamitali kaulaan. Muutoin olin kisahengessä mukana tsemppaamassa muita ja mm. perjantain reilikisasta kuvasin livevideota Instagramiin.

30 vuodessa lumilautailu on muuttunut melkoisesti, mutta onneksi kulttuurissa on myös joitakin asioita joiden arvostus pysyy siitä huolimatta, että vuodet rullaa eteenpäin ja laji kehittyy vauhdilla. Monet temput näyttää tänä päivänä todella erilaiselta kuin vuosikymmeniä sitten, mutta method näyttää aina yhtä hienolta. Tänä talvena blogissa on puhuttu paljon lumilautatempuista, eikä aihetta voi käsitellä ottamatta jossain kohtaa esille methodia. Ja mikäpä olisi sen parempi sauma, kuin SM-kisojen juhlavuosifiilistelyn yhteydessä.

Method-gräbi on gräbien kuningas, siitä ei pääse mihinkään. Ensinnäkin se tavallaan poikkeaa muista gräpeistä jonkun verran, se asento on semmoinen vääntö että muissa gräpeissä ei oikein ole samanlaista. Myöskin sitä on tehty iät ja ajat ja aina se on ollut laskijoille tosi hauska ja näyttävä temppu tehdä, joten veikkaan että siksi se on kestänyt aikaa hyvin tähänkin päivään asti. Sen tekemisessä riittää aina haastetta, kun aina voi vääntää (bounata) enemmän tai mennä isommin. Tottakai siitä tekee myös siis legendaarisen se, että se on säilynyt ”the temppuna” kaikki nämä vuodet ja kaikki legendaariset laskijat on myös varjellut sitä vuosikymmeniä. Yksinkertaisuudessaan temppu tehdään niin, että laskija tarttuu etummaisella kädellä takakanttiin ja vääntää samalla takajalkaa suoraksi. Mutta oikeasti temppu on kaukana yksinkertaisesta, sillä esimerkiksi siitä on montaa erilaista koulukuntaa, napataanko gräbi kiinni siteiden välistä vai lähempää laudan nosea. Temppua harjoitellessa kannattaa ensin vetää molemmat jalat koukkuun ja sitten pyrkiä saamaan takajalkaa mahdollisimman suoraksi, ja samalla miettiä että lentäisi melkein mahalleen ilmassa. Jos ei oo koskaan koittanut methodia niin voi olla vaikea ymmärtää kuinka hauska se on tehdä, eli ei muuta kuin mäkeen ja testailemaan!

Täydellisen methodin harjoitteluun ja tyylittelyyn voi käyttää aikaa vaikka kuinka, mutta se on enemmän fiilistelytemppu kuin kisatemppu, ja esimerkiksi slope style -kisoissa methodeita näkee harvemmin muualla kuin ”kunniakierroslaskuilla”. Piperunissa methodeita näkee enemmän, sillä paippirunissa methodilla tyylitelty suora ilma on helpompi ujuttaa osaksi kokonaisuutta kuin slopen puolella, sillä slopestylessä hyppyreitä on vaan yleensä se kolme ja joskus neljä, niin jos runiin heittää yhdestä hyndästä methodin väliin niin tavallaan kun se on vaan suora airi, joka verottaa liikaa pois pisteitä verrattuna siihen että tekee jonkun teknisen tempun hyppyristä. Jos sloperadoilla olisi enemmän kornereita tai quarterpipejä, niin silloin voisi methodillekin löytyä helpommin paikka sloperunissa, sillä silloin siinä vaikuttaisi paljon myös kuinka korkealle pääsee, samaan tapaan kuin pipessa. Slopen hyppyristä kaikki laskijat menevät yleensä melkein yhtä isosti, joten siinä ei merkkaa sinänsä niin paljoa kuinka korkealle menee – kun taas paipissa on helpompi tehdä eroja laskijoiden välillä siinä kuinka korkeita ilmoja laskija vetää. Aikaisemmin pipen arvostelussa saattoi olla myös vaatimuksena tai ainakin vahvana oletuksena se, että runiin täytyy tehdä yksi suora ilma ja tekemällä ison methodin vetikin aika hyvin pisteet kotiin siitä, mutta nykyisin sitä ei paippikisoissa yleensä vaadita.

Vaikka SM-kisoissa Rukalla paippikisa käytiinkin melkoisen sumuisessa säässä, niin kyllä siellä onneksi pystyi useampiakin hienosti tyyliteltyjä methodin vääntöjä bongaamaan kisalaskuista.

Varmaan jokaisella laskijalla on oma method-idoli, jonka suoritukseen koitetaan itsekin yltää. Mun omat method-esikuvat on Saku Tiilikainen ja Mikkel Bang tai Ben Ferguson. Kuka sun mielestä tekee maailman hienoimmat methodit?

 

TILAA BLOGI