Enni Rukajärvi Blogi

Winter is coming – kisakausi korkattu ja olympialaisia kohti

26.09.2017 − kirjoittanut rukajarvi
Winter is coming – kisakausi korkattu ja olympialaisia kohti

Kun kauden ensimmäinen kisareissu on tehty ja lumilautabägin kanssa on käyty tällä kaudella jo Sveitsissä ja Uudessa-Seelannissa, on pakko todeta, että sieltä se talvi vaan on jälleen tulossa ja hyvä niin!

Kesä meni lepäilyn, lomailun ja peruskunnon kohottamisen merkeissä, jotta jaksaa taas laskea talven täysillä. Tuli käytyä pyöräilemässä, kuntosalilla sekä skeittaamassa, ja jotakin varmaan kertoo kesän fiiliksistä se, että päällimmäisenä mieleen jäi jäätelö. Ei niin justiinsa vaikka hellepäiviä ei ollutkaan ihan liikaa tänä kesänä, kun jäätelöä saa aina 😀

Kesällä kuvioihin tuli myös lisää mahtavia yhteistyökumppaneita. Moni saattoi loppukesästä huomatakin, että tuore sopimus Aito kaurajuoman kanssa sai aika paljon huomiota mediassa. Lisäksi aloitin yhteistyön Vansin kanssa, mistä olen myös tosi fiiliksissä, onhan kyseessä legendaarinen skeittimerkki, joka sopii omaan tyyliinkin ilman mitään kompromisseja.

Saa olla tyytyväinen, että pääsee tekemään yhteistyötä kiinnostavien kumppanien kanssa!

Laskukauden ehdin avata jo Euroopan puolella pikku lämmittelyreissulla Saas Feessä, mutta siellä oli aika vähän lunta ja tosi lämmin niin saatiin vaan muutama hyvä laskupäivä alle. Muutama päivä sitten palasin takaisin Suomeen Uudesta-Seelannista, jossa oli siis kauden ensimmäinen maailman cupin kisa, minkä lisäksi ehdin reissussa tekemään paljon muutakin.

Uusi-Seelanti on perinteisesti ollut se paikka, jossa kausi lähtee käyntiin, vaikka nykyään meininki onkin ehkä vähän muuttunut niin, että aika moni aloittaa kauden Australiasta. Tänä vuonna porukkaa veti kuitenkin Uuteen-Seelantiin tuo maailman cup -kisa, kun se oli osa olympialaisten karsintaa. Itse kyllä tykkään Uudesta-Seelannista ja hyvä fiilis palata sinne, kun paikassa tuntuu jo kotoisalta ja on tosi hienot maisemat. Pari viimeistä vuotta mun Uuden-Seelannin reissut on sisältäneet pääsääntöisesti putskulaskemista, ja niistä reissuista on jäänyt hyvät muistot. Ainut huono puoli Uudessa-Seelannissa on, että sää voi olla välillä tosi epävakainen.

Tälläkin reissulla aluksi oli ihan aurinkoista, jonka jälkeen oli pari viikkoa aika huonoa säätä. Kisan aikaan oli myös aika hankalat olosuhteet, eikä itelläkään ollut hirveästi siinä vaiheessa varmuutta vielä laskemisen suhteen, joten tuli tehtyä vähän tyhmiä virheitäkin eikä kisa sitten mennyt hirveän hyvin tällä kertaa. Ensimmäisellä laskulla kaaduin, kun kantti haukkasi ensimmäisen reilin ja kaaren välissä irtolumeen (mitä ei oo koskaan ennen tapahtunut mulle), ja toisella laskulla meni kaikki ihan hyvin, mutta kämmäsin viimeisen hyppyrin kun yritin bs seiskaa ja jalat antoi vähän periksi nokalla eikä temppu lähtenyt kunnolla pyörimään. Viimeinen hyppyri oli aika haastava, koska se oli aika huonossa kunnossa ja tuulikin vaikutti vauhteihin.

Ja tietenkin jälkiviisaana kisan jälkeen myös tajusin, että jos olisin vaan tehnyt helpomman tempun siitä viimeisestä hyndästä niin olisin päässyt helposti jatkoon, joten se vähän harmitti. Yleensä nimittäin karsinnoissa seuraan aika tarkkaan kisaa että mitä tarvitsee tehdä että pääsee jatkoon, mutta nyt jotenkin en seurannut yhtään kisan kulkua, olin vaan miettinyt laskun minkä halusin tehdä. Mutta kuten sanottu, koska mulla ei ollut hirveästi laskuja takana ennen kisaa, niin otin sen lähinnä harjoituksen kannalta, ja se meni ihan hyvin – olin ensimmäinen meidän hiitistä joka ei päässyt jatkoon, ja lopputuloksissa oma sijoitukseni oli 15.

Kisojen lisäksi ohjelmassa oli aika paljon kaikkea muutakin, käytiin eri paikoissa kattelemassa maisemia, Queenstownissa hengaamassa, skeittaamassa, elokuvissa ja pelaamassa frisbee golfia. Sitten käytiin tyttöjen kanssa yksi päivä laskemassa kunnon vuorilla putskua, kun tuli lunta. Pidensin myös alkuperäistä reissusuunnitelmaa muutamalla päivällä, kun paikallinen suksilaskija Jossi Wells (joka on voittanut mm. X-gamesit) järjesti big air -kutsukisan, johon pääsin mukaan. Vaikka loppupeleissä en ehtinytkään osallistua itse kisaan kun sitä jouduttiin siirtämään päivällä ja mulla lähti jo lento takaisin kotiin päin, niin ehdin kuitenkin mm. hyppäämään benjihypyn, sillä laskemisen lisäksi kisaan kuului muitakin aktiviteetteja. Vaikka laskeminen tietty on matkoilla aina se ensimmäinen prioriteetti, niin aina ei vaan sää tai muut olosuhteet ole sen suhteen suotuisat, joten välillä on kiva päästä kokemaan muitakin uusia hienoja juttuja.

Seuraavaksi olisikin luvassa syksyn toinen reissu Saas Feehen, minkä jälkeen suuntaan kotikeskukseen Rukalle, kun rinteet aukeavat 6. lokakuuta. Sitten onkin luultavasti luvassa reissu Itävaltaan, ja sitten takaisin Rukalle. Joulukuussa olisi mahdollisesti suunta Jenkkeihin Coloradoon, mistä jouluksi kotiin. Tammikuussa onkin perinteinen Laax Openin kisa, ehkä mahdollisesti putskureissu Japaniin ja sitten onkin jo olympialaisten aika. Siihen asti kalenteri on täynnä suunnitelmia, mutta olympialaisten jälkeen tarkemmat reissut ja kisat vielä auki.

Olympialaiset on toki olleet jo jonkin verran mielessä, mutta toistaiseksi olen seurannut aika huvittuneena meininkiä, kun tuntuu että porukka on jo alkanut niistä stressaamaan. Itselle ne on kuitenkin vaan yksi kisa muiden joukossa, eikä tärkeintä mulle lumilautailussa. Siksi yritän vaan antaa vaan koko asian mennä omalla painollaan, ja teen asiat niin kuin ennenkin.

Nyt talvea kohti blogikin taas aktivoituu, ja luvassa on perus kuulumisten lisäksi mm. vähän temppukoulua, gräbisanastoa ja muuta terminologiaa, josta on varmasti hyötyä esim. kisoja seuratessa, jos lumilautailu ei ennestään ole läpikotaisin tuttu laji. Palataan siis aiheeseen myöhemmin, ja nähdään mäessä!

TILAA BLOGI